22.11.2011.
Sikiön fossiili toi selvyyden lähes 200 vuotta vanhaan ongelmaan.
03.11.2011.
Kun kambrikausi päättyi joukkotuhoon, eliöstö ei muuttunut niin rajusti kuin on luultu
26.09.2011.
Varhaisen Eodromaeus-petoliskon luuranko sai tutkijat kyseenalaistamaan vanhat käsitykset hirmuliskojen kehityksestä.
TK nr. 13/2011 s. 34-37.
375 miljoonaa vuotta vanhat
kalafossiilit avaavat uuden
näkökulman seksiin. Nisäkkäille tyypillinen lisääntymistapa on devonikauden panssarihaiden
perua. Niiden parittelutekniikka pani alulle mullistavia muutoksia, joiden tuloksena ihmiselläkin
on nykyään leuat ja neljä raajaa.
11.07.2011.
Monet hirmusliskofossiileista, joiden on luultu edustavan eri lajeja, saattavatkin olla saman lajin eri-ikäisiä yksilöitä.
TK nr. 10/2011 s. 26-29.
Luututkimusten mukaan kolmisarviliskot
saivat uusia piirteitä kasvaessaan. Tieto
pakottaa tarkistamaan käsityksiä siitä,
moneenko lajiin nykyään tunnetut yksilöt jakautuivat. Ilmeisesti laajana pidetty
suku olikin hyvin vähälajinen.
31.05.2011.
Alankomaalainen kalastaja poimi verkostaan luunkappaleen, joka osoittautui kuuluneen kaksi kolme miljoonaa vuotta sitten eläneelle delfiinille.
16.05.2011.
Utahista on kaivettu esiin isopäisiä, sarvekkaita hirmuliskoja.
TK nr. 13/2010 s. 38-43.
Kivettyneistä sulista löydetyt pigmenttihiukkaset paljastavat, minkä värisiä dinosaurukset olivat. Juuri tämän ulkonäön yksityiskohdan selvittämistä on pidetty lähes mahdottomana. Tutkimustapa avaa aivan uusia näkymiä muinaiseen maailmaan.
15.02.2011.
35 miljoonaa vuotta vanha kädellisen leukaluu on herättänyt keskustelun apinoiden alkuperästä. Tähän asti on oletettu niiden kehittyneen Afrikassa, mutta uusi löytö viittaa Aasiaan.
11.02.2011.
Kaksi kertaa keisaripingviinin painoinen muinaislintu valottaa pingviinien heimon kehitystä.
01.02.2011.
Chilestä löytynyt seitsemän miljoonaa vuotta vanhan lintufossiiliin siipien kärkiväli on suurin tunnettu.
28.12.2010.
12 miljoonaa vuotta sitten eläneellä valaalla oli 36-senttiset hampaat.
26.11.2010.
Jura, liitu ja trias? Mihin nämä kaudet taas sijoittuivatkaan? Alla on luettelo maapallon historian geologisista kausista.
TK nr. 11/2007 s. 22-27.
Ihminen oli anatomisilta ominaisuuksiltaan nykyisen kaltainen jo noin 200 000 vuotta sitten. Lajin piti kuitenkin kehittyä henkisesti yli 100 000 vuotta, ennen kuin se oli valmis leviämään Afrikan ulkopuolelle. Sen jälkeen maailmanvalloitus eteni vauhdikkaasti.
TK nr. 9/2000 s. 19.
Ranteen luiden vertailu osoittaa, että ihmisen esivanhemmat olivat lähempänä apinoita kuin on luultu.
06.04.2010.
Villamammuttikantojen romahdus johtui ilmastonmuutoksesta eikä metsästyksestä. Lähtölaskenta alkoi jääkauden päättyessä.
TK nr. 3/2010 s. 52-57.
Hiekka-aavikko tuskin tulee ensimmäisenä mieleen sille, joka haluaa nähdä valaita. Valaiden evoluution tutkijoille yksi antoisimmista matkakohteista on silti rutikuiva Wadi Al-Hitanin laakso Egyptissä 150 kilometriä Kairosta etelään. Siellä on satoja kivettyneitä valaan luurankoja 40 miljoonan vuoden takaa.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.