13.03.2012.
Tutustu ainutlaatuisiin kuviin Titanicin rakenteista.
02.02.2012.
Maailman ensimmäinen vuoristorata rakennettiin New Yorkiin.
16.11.2011.
Minkä värinen on Golden Gate -silta? Mistä Huokausten silta on saanut nimensä?
21.09.2011.
Tunnistatko planeetan? Entä kuuluisan rakennuksen? Testaa tietosi kolmella nopealla kuvakysymyksellä.
03.09.2011.
Pilvenpiirtäjiä rakennetaan nykyisin enemmän kuin koskaan etenkin Kaakkois-Aasiassa ja Persianlahden seuduilla. Oikealla olevasta linkistä pääset tutustumaan maailman korkeimpaan rakennukseen Burj Khalifaan siirtämällä hiirtä kuvan päällä.
20.04.2011.
Vuosi sitten Meksikonlahdella valui mereen ennätysmäärä öljyä, kun sattui yksi historian pahimmista ympäristökatastrofeista. Seuraavalla kerralla onnettomuuden jälkiä osataan puhdistaa paremmin. Tässä esitellään seitsemän tapaa siivota öljyä.
20.04.2011.
Eri puolilla maailmaa on tapahtunut satoja onnettomuuksia, joissa säiliöaluksista tai porauslautoilta vuotanut öljy on saastuttanut merta ja rannikkoja. Puhdistustyö on hidasta, ja pahimpien turmien jälkiä siivotaan yhä.
20.04.2011.
Aerogeeli on erittäin huokoista ja erittäin kevyttä ainetta, jota Nasa on käyttänyt muun muassa kosmisen pölyn keräämiseen avaruudessa. Siinä on jopa 99 prosenttia tyhjää tilaa, joka voi imeä öljyä vedestä.
20.04.2011.
Merissä elää bakteereja, jotka käyttävät ravinnokseen öljyn sisältämiä hiilivetyjä. On myös kehitetty muuntogeenisiä bakteerikantoja, jotka syövät öljyä hanakasti. Niitä ei tosin ole testattu käytännössä.
20.04.2011.
Kemikaaleilla voidaan vähentää öljyn pintajännitystä niin, että öljylautta pilkkoutuu pieniksi pisaroiksi ja hajoaa veteen.
20.04.2011.
Kun öljy on asettunut veden pinnalle tietyn paksuiseksi kerrokseksi eikä siihen ole sekoittunut liikaa vettä, se voidaan sytyttää palamaan. Sytytykseen käytetään avuksi erilaisia palavia nesteitä ja joskus pommeja.
20.04.2011.
Norjan teknis-luonnontieteellisen yliopiston opiskelijat ovat kehittäneet imurin rannoille huuhtoutuneen öljyn siivoamiseen. Se on suhteellisen kevyt ja helppo käsitellä. Öljyn päälle levitetään esimerkiksi puuhaketta, jonka imuri imee sisäänsä.
20.04.2011.
Öljyvuodon sattuessa ensimmäisenä onnettomuusalue eristetään puomeilla. Ne ovat yleensä muovisia, joskus jopa kaksi metriä korkeita kellukkeita, jotka ketjutetaan niin, että ne ympäröivät öljylautan ja estävät sitä leviämästä. Puomien sisään jäänyt öljy poltetaan tai kerätään talteen. Yleensä siinä on niin paljon vettä, että sitä ei voida käyttää.
20.04.2011.
Öljylautassa uivat robotit vetävät perässään nanomateriaalista tehtyä liukuhihnaa, joka imee öljyä vedestä ja vie sen robotin sisään. Hihna voi imeä vedestä 20 kertaa oman painonsa verran öljyä.
20.04.2011.
Vuosi sitten Meksikonlahdella valui mereen ennätysmäärä öljyä, kun sattui yksi historian pahimmista ympäristökatastrofeista. Seuraavalla kerralla onnettomuuden jälkiä osataan puhdistaa paremmin.
07.03.2011.
Muutaman vuoden kuluttua autot ovat hiljaisia ja vähäpäästöisiä, ja niitä pitää tankata vain kerran viikossa.
01.03.2011.
Hapen tuottamiseen sukellusveneessä ei välttämättä vaadita paljon tilaa.
03.02.2011.
Ihminen lienee pyrkinyt irti maasta koko historiansa ajan. Hengenvaarallisten kokeilujen jälkeen on päästy turvallisen ilmailun aikaan, mutta kaikille ei riitä matkustamossa istuminen.
26.01.2011.
Japanilaisella arkkitehtitoimistolla on idea, jolla aavikoista voidaan tehdä asuttavia.
26.12.2010.
4. tammikuuta 2010: 828 metriin yltävän Burj Khalifan korkeusennätystä on vaikeaa lyödä.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.