Keinohedelmöityksen tutkimus on avannut uusia näköaloja isyyteen ja äitiyteen. Vanhemmuus riippuu tulevaisuudessa nykyistä vähemmän siitä, millaisia lisääntymissoluja yksilö luonnostaan tuottaa. Ainakin teoriassa on mahdollista saada jälkeläinen jopa oman itsensä kanssa, sillä biotekniikan kehityksen ansiosta tavalliset solut voidaan muuntaa niin siittiöiksi kuin munasoluiksikin. Eikä lapsen kloonaamiselle ole käytännön esteitä. Jo yksin teoreettisten mahdollisuuksien herättämiä vaikeita eettisiä kysymyksiä joutuvat pohtimaan sekä tutkijat että päättäjät.
07.01.2012.
Viisaudenhampaat olivat tarpeen ennen kuin ihminen oppi kypsentämään ruokaa.
26.12.2011.
Ihmisen genomin kartoitushanke aloitettiin 1990. Tuolloin haluttiin saada selville ihmisen lajiominaisuuksien geneettinen perusta. Vuonna 2010 harvat ja valitut saivat kartoittaa perimänsä. Nyt uskotaan, että 2025 perimäanalyysi on jo rutiinia.
26.12.2011.
I 2009 kortlagde bioingeniøren Stephen Quake fra Stanford University sit genom som en af de første. Det afslørede flere sandsynligheder for alvorlige sygdomme.
26.12.2011.
Kun Alexin ja Noahin perimän analyysissä löytyi haitallinen mutaatio, heidän oireisiinsa löytyi oikea hoito.
26.12.2011.
Jos geenitestissä selviää, että kannat Huntingtonin taudin geenivirhettä, haluatko kertoa tuloksista työnantajallesi ja vakuutusyhtiöllesi?
26.12.2011.
>strong>ONGELMA 4 Perimäanalyysi selvittää sikiön riskin sairastua. Analyysejä on myös arvostelu, sillä niillä voidaan perustella aborttia.
26.12.2011.
Oletko valmis kertomaan tulevalle puolisollesi riskialttiista perintötekijöistäsi?
26.12.2011.
Jos saat selville, että sinulla on vakavan sairauden tautigeeni, jaatko tiedon sisarustesi kanssa? He ovat ehkä perineet saman geenin.
26.12.2011.
Oletko valmis kartoittamaan perimäsi siinäkin tapauksessa, että analyysissä selviää riski sairastua tautiin, johon ei ole hoitoa?
26.12.2011.
Puhkeaako diabetes? Sairastunko vanhana Alzheimerin tautiin? Perivätkö lapseni minulta haitallisia geenejä? Perimäanalyysi paljastaa riskit. Haluatko tietää?
14.12.2011.
Mikä avaruussukkula päätti Nasan sukkulaohjelman 2011? Testaa tietosi vuoden 2011 tapahtumista. Voit myös haastaa ystäväsi visaan. Uskallatko ottaa riskin?
05.12.2011.
Vieroksunta ei ole ominaista ainoastaan ihmisille. Käyttäytymispsykologit ovat todenneet, että apinatkin erottavat meikäläiset teikäläisistä.
TK nr. 15/2011 s. 60-65.
Syntyminen merkitsee yhtä ihmiselämän suurimmista muutoksista. Kohdussa
lämpimässä vedessä kellunut lapsi joutuu ilmaan, ja paine sen ympärillä hellittää.
Äidin keho lakkaa huolehtimasta hapen ja ravinnon toimittamisesta, mikrobien
torjunnasta ja kuona-aineiden poistamisesta. Siihen saakka käyttämättömät
elimet, kuten keuhkot, maksa ja suolisto, joutuvat tulikokeeseen.
01.09.2011.
Berliinin vapaan yliopiston tutkijat ovat onnistuneet ohjaamaan autoa ainoastaan ajatuksen voimalla.
TK nr. 13/2011 s. 46-47.
Epilepsiapotilaita tutkimalla
on saatu lisää tietoa siitä, mistä aivojen osista niin sanotut
kehostapoistumiskokemukset kumpuavat. Sähköärsytykseen
käytettävien elektrodien
paikkaa vaihtamalla on voitu
kartoittaa sinänsä varsin
hyvin tunnetun ilmiön eri
ilmenemismuotoja. Harhan
laatuun vaikuttaa ratkaisevasti se, millä aivojen alueella
sähkötoiminta häiriintyy.
29.08.2011.
Verenpainetautia on mahdollista hoitaa lamauttamalla munuaishermoja radioaalloilla.
23.08.2011.
Ihminen ei voi olla pitkään jalat ylhäällä. Eikö veri pakkaudu sikiön päähän, kun se on alaspäin?
18.08.2011.
Isoa pyöreää mahaa kutsutaan kaljamahaksi, mutta ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että oluen energia muuttuisi juuri vatsanseudun rasvakudokseksi.
09.08.2011.
Madisonissa Yhdysvalloissa sijaitsevan Wisconsinin yliopiston tutkijat ovat keksineet menetelmän, jolla voidaan vaikuttaa aivosolujen väliseen viestintään.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!